tiistai 23. elokuuta 2016

Blogihiljaisuutta ja jotain sen aikana tehtyä

Yhtä sun toista, kolmatta ja neljättäkin on tullut puuhasteltua blogihiljaisuuden aikana.
Samalla kun ei ole omaa blogia tullut päivitettyä on jäänyt myös muiden blogien seuraaminen. Jossain kohtaa kesällä mun piti alkaa lukemaan blogeja, niin huomasin etten muista enää kuin muutaman blogin nimeltä. Eipä muuta kuin blogin lukulista avuksi ja selaamaan. Paitsi että vaikutti siltä että aika moni näytti lopettaneen bloggaamisen, ainakin mitä tulee korublogeihin. Aikansa kutakin ja lienee aika miettiä muita vaihtoehtoja tälle blogin pitämiselle. Facebook, Instagram?? En mä vaan tiäRä... mietinpä sitä omassa pienessä päässäni.

Tässä nyt kuitenkin muutamia korujuttuja.

Tilaustyönä rippilahjuksiksi muutama lusikkakoru. Hopealusikan varsi yhdistettynä nahkanauhaan, molemmissa takana säätöketju ja pieni helmi ketjunpäässä.

Hopealusikan pesästä riipuksia, kuvioitu etsaamalla. Tilaustyö tämäkin, toinen jäi mulle etsausmalliksi.

Ja kun kerran etsaamaan alettiin niin pitihän sitä pöllöillä samalla, kuinkas muuten. Tää pirulainen ei vaan suostunut ei sitten millään tulevan kuvatuksi. Ja jos tuli vähänkin kelvollinen kuva niin eikös siitä heijastunut linssin toisella puolella heiluva pölhö.

Tämän tein rippilahjukseksi. Ajatuksena vähän nuorekkaampi versio laattarannekorusta. Tukevaa nahkanauhaa, hopealevystä sahattu laatta, taakse juotettu hakaset nahkanauhaan pujottamista ja nimi laattaan etsauksella.
Unisieppari riipus
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty väittävät. No ei ollut, tämä on ollut ajatuksen asteella 2-3 vuotta, ei voi edes muistaa miten pitkään. Ajatuksissa se oli turkoosin sävyinen, mutta kuinkas sitten kävikään, ei aina mee niin kuin suunnitellaan. Yks, kaks ja kolme purettua korun keskiosaa ja tuhottua hopeaa. Ennen kuin sain aikaiseksi prototyypin jonka otin omaan käyttöön.
Tällä hetkellä päällä oleva rojekti liittyy ketjuihin ja ketjun punontaan. Sitten tuli hetki kun päästä sattui lujempaa kuin yleensä ja aloin väsäämään Half Persian ketjua 0,6mm langasta.
 
Eipä tässä sitten muuta, ei mulla oo ees huonoja juttuja kirjoitettavaks, niin päätän tän nyt vaan tähän.