tiistai 24. syyskuuta 2013

Shhhhhhh......mul onkin salaisuus, mul onkin salaisuus...........

No ei tää enää niin suuri salaisuus ole, kaikki fb-kamut tän jo tietääkin. Mutta, mutta, mu-mu-mu-mus-ta tu-tu-tu-tu-lee mu-mu-mu-MUM-MO. Eiku nuttura kireelle ja menox kaupan kulmille hulttionuorisoa ojentamaan. Vitsi, vitsi.... kohtalon hetket koittaa marraskuussa.

Aiheeseen liittyen, pojun murunen katseli bola-koruja netissä ja minä taas hihkaisemaan siihen että mä voisin kokeilla tehdä sellaisen hopeasta. Tekiessä kävi kyllä ihan kaks kertaa mielessä, minä ja suuri suuni, näinköhän taas yliarvioisin kykyni. Kyseessä kuitenkin on melko ainutlaatuinen koru, niin halu tekemiseen oli kova. Tuskan hikeä pukkas muutamaan otteeseen ennen kuin oli valmista.
Ystävältäni Paulalta sain teknistä tietoa korun valmistuksesta. Hän "tekaisi" komsiopallon viime talvena.

Tässä vaiheessa oli takana jo melkoisen monta työvaihetta. Tein kaksi ympyrää hopeasta ja kuparista, jotka taottiin puolipallon muotoon. Kupariseen joka tuli tuon hopean sisälle sahattiin hahloja helisevän äänen aikaan saamiseksi ja tämän pallon sisään pieni metallinpala kulkuseksi.


Idea pallon koristeluun tuli helmihatusta, joka sekin piti itse tehdä. Juottamista, hiomista ja kiillottamista ja vielä kerran hiomista ja kiillottamista ja eiku uudestaan. Usko oli koetuksella ennen kuin valmista tuli, mutta kyllä lopputulos palkisti ahertajansa. Tässä korussa on varmasti tunnetta mukana enemmän kuin missään tekemässäni. Murunenkin piti siitä joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Bola-koru
Korusta / riipuksesta oli juttua monella sivulla, mutta tässä typitetysti; Bola-koru on ilmeisesti alunperin Meksikosta, odottavan äidin helistinkoru jonka äänen lapsi oppii tunnistamaan jo kohdussa. Ja synnytyksen jälkeen sillä on rauhoittava vaikutus vauvalle tutulla helinällään.

Suomalainen "vastine" bolakorulle on komsiopallo. Saamelaislapsen kehoon ripustettiin helistinpallo lapsen turvaksi. Uskottiin että komsiopallo suojelee lasta mennikäisten ja maahisten haltuun juotumiselta sekä sen uskottiin tuovan hyvää onnea.

Mummoilemisiin!








lauantai 21. syyskuuta 2013

Kukkuluuruu.......

Männä kuukaudet on tuntunut että mulla on aina kiire ja koko ajan hoppu.
Muutama viikko sitten Tölkkidesign kirja tulla putkahti uunista ulos ja on nyt klipsuilevan kansan saatavilla. Kirjalle avattiin fb-sivu jota kautta voi vaikka esittää ohjeisiin liittyviä kysymyksiä, jos niistä on jotain kysyttävää.

Viime aikojen puuhastelut on hyvin pitkälle olleet klipsu voittoisia.
Paljonko on paljon?? Kaverin avustuksella löytyi järjetön kasa tyhjiä tölkkejä ja hänen avustuksellaan lähdettiin nipsuttelemaan klipsuja irti. Aikaa meni 5,5h ja painoarvion mukaan tuli 3982kpl klipsua. Muutaman päivä oli melkoinen näppituntuma asiasta. Tämän jälkeen vielä klipsut pestään ja lajitellaan. Jokainen klipsu käydään vielä pihdeillä läpi rosojen poistamiseksi. Vasta sitten pääsee itse asiaan eli virkkuu koukku sauhuamaan ja katsellaan mitä tuleman pitää. Koukuttavaa puuhaa joskin välillä tuntuu ettei ihan täysjärkisen hommaa, mutta yleensä lopputulos palkitsee.

Pikkupuuhana baarikärpäsen biletossut, kun ilmojen viiletessä pitää heittää ne varvastossut nurkkaan.

Rannekkeita väreissä, klipsukorut ei oikein oo mun "juttu" mutta näistä rannekkeista tykkään.
pop tab bracelet
Ja pyynnöstä piti kokeileman nappikorviksia.

Kravaattiakin piti kokeilla.


Osallistuin fb:ssä paskartelijat sivulla yhteen haasteeseen näillä. Aihe oli ekohenkinen, valkoinen, pyöreä.


Ja jotenkin meni tämäkin homma pöllöilyks, pikku kassia ajattelin tästä.

Tän laukun valmistuttua lähdin postilaatikoille patsastelemaan ja kuinkas siinä sitten kävikään. Naapuri tuli, halusi ja sai. Klipsuja meni 667 kpl
pop tab purse
Seuraava ihan itselle, pidän kaksin käsin kiini ettei kukaan vie. Klipsuja 777 kpl
pop tab purse
Piti sitten vähän testata noita kullanvärisiäkin klipsuja mausteena. Tästä tuli aika iso, riippuu vähän mittaustavasta mutta koko n. leveys 33cm, korkeus 22cm, olkahihna 60cm. Yleisesti luullaan että laukut on painavia, mutta ne on sitä vasta kun on tupattu täyteen kaikkea tarpeellista. Materiaaliahan ei paina juuri mitään, tämä yksilö vähän alle 400g. Klipsuja 818 kpl
pop tab purse
Kaiken tän klipsuhuuman oheessa oon yrittänyt paluuta korupöydän ääreen. Vähän on ollut ihan turistina fiilis, mutta on silläkin saralla saatu jotain valmista ja lisää on valmistumassa. Niistä sitten seuraavassa päivityksessä. Saatanpa samalla kertoa teille "salaisuuden" ; )



torstai 27. kesäkuuta 2013

Huh hah hulinoita klipsuillen

Melkosta menoa ollut koko kesäkuu. Kuten aiemmin leuhkin, niin pääsin mukaan kirjahankkeeseen, Tölkkidesign -kierrätä luovasti arkeen ja juhlaan. Ihan huippua, paitsi että liityin porukkaan vasta viime metreillä ja kolme viikkoa kuljin liki päivin öin, toisessa kainalossa klipsut ja toisessa lankakerä. Kirjassa on runsaasti työvaihekuvia, joten klipsuilun pitäisi onnistua ihan keneltä vaan jos virkkuukoukku pysyy näpeissä. Kirjassa on töitä mm. punontatekniikalla. Kirja ilmestyy 4.9.2013
Kirjasta lisää Paasilinnan sivuilla.
Itse tein kirjaan näitä ohjeet, pölykapselilaukku, merenneidon bileveska, kolikkokukkaro klipsuista ja pullonkorkeista.
Paasilinna on julkaissut kesäkisan klipsutöille, kilpailuun voi osallistua 15.8. asti. Käyppä kurkkaamassa kisa täältä.

Tämän rupeaman jälkeen olisi voinut luulla etten halua nähdä klipsuja vähän aikaan, toisin kävi on tainnut mennä klipsuilut veriin. Juhannuspuuhasteluna tuunatut varvastossut. Ideoita taas olisi kun vaan ehtisi toteuttamaan.
Moni jo bongasikin iltalehden klipsujutun. Tämähän aiheutti melkoisen kävijäpiikin tänne blogiin ja suman sähköpostiin. Oli pakko laittaa sähköpostiin automaattinen poissaolovastaus päälle jotta notta ens viikolla pääsen minilomalleni (sukulaisia viihdyttämään tai ikävystyttämään) Mun lomailu kun yleensä tarkoittaa sitä, että mun täytyy tehdä myös lomaviikon työt etukäteen. Kiitos tuhannesti kaikista onnitteluista, viesteistä ja yhteydenotoista!!!!

Alan vastailemaan kaikkiin viesteihin 11.7 alkaen jolloin olen viimeistään luvannut palata linjoille.

Kaikki blogin tölkkiklipsu jutut löytyy tästä. Joukossa on muutakin mitä on sattunut osumaan samaan päivitykseen. Pelkät kuvat löytyvät klipsuilut albumista.

Tästä kaikesta johtuen tuli hiukan kiire myös Sinellin design-tiimin kuukauden paketin kanssa.
Tein siitä päivityksen Sinellin blogiin.


Ihanaisia kesäpäiviä toivotellen,
Anu alias Amalia Armas käsillänsä käveli ja heiniä soi, lallallallaaaaa

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Rrrrrrrrrrrumpujen pärinää

ja klipsujen kilinää. Sattuneesta syystä olen ollut viime aikoina ihan klipsuissa, kiiruskin olis mut halusin tulla kertomaan (lue = henkseleitä paukuttamaan :) teille yhren jutskan.

Vanhan toistoa, sama malli on tehty aiemmin. Tämä "krokotiili"veska menee kesäkuussa naimisiin.

Tässä taas aivan uusi malli, idea lähti tuosta kehyksestä. Näin sen ympärillä välittömästi klipsulaukun.                                                                                            soda pop tab purse

Vähän rannekeita, koruilut on mulla ollu vähissä näiden klipsuilujen kanssa. Mutta piti niitäkin nyt kokeilla. Tosta musta-hopeasta tuli ihan kiva.

Kolikkokukkaroita, ripaus kullankimalletta, ihan rinsessana ja yllätys, yllätys, pöllöillen.

Ja miks mä niitä rumpuja päräytin, no siks ku oon ihan fiiliksissä. Syksyllä ilmestyy kirja; Tölkkidesign kierrätä luovasti arkeen ja juhlaan, jossa on klipsutteluohjeita. Mä teen tähän kirjaan muutaman ohjeen, vähäks hianoo ;) Tulin mukaan tähän porukkaan ihan loppumetreillä ja alkais vähän niinku olemaan kiirus niiden ohjeiden kanssa. Kirjaa ja ohjeita on tekemässä kymmenen ihanaista nais-immeistä.
Mä meen ny korkkaamaan yhen sidukan, eiku siis virkkaamaan niitä klipsuja, niinhän se meni.


soda pop tab purse

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Forever Friends


Mun huhtikuun Design Teamin paketti oli varsin paperinen joka sisälsi,
A6 korttipohjia, leimasin, A4 Forever Friends kuviopaperipakkaus ja nauhalajitelman.
Omistani käytin, helmiäiskartonkia ja yksiosaisia korttipohjia.
Sinellin blogissa linkit tarvikkeisiin.

Forever Friens kuviopaperit on ihan "syötävän" suloisia. Ainut mikä oli vaikeeta niin valita tästä ihanuus läjästä käytettävät paperit ja kuvat. Kuvat ja paperit veivätkin sitten mennessään ja kuin huomaamatta tuli väsättyä viisi korttia.

Mulla on levottomat ja kädet ja ne tekee vaikkei olis mitään tekemistä. Yksi tälläinen tuotos on tämä farkkuranneke. Silmiin osui pätkät lyhennetyistä farkuista ja virkkuukoukku samanaikaisesti. Sen enempiä miettimättä saksisin farkunpätkän nauhaksi ja koukuttelin muutaman silmukan.

Tämä on tehty aikoja sitten joskus viime vuoden puolella. Noi korut tölkkiklipsuista ei oikein kolahda, niin niitä ei ole juurikaan tullut tehtyä. Tästä tuli siitä huolimatta ihan kiva ja on saanut kuuleman mukaan kehujakin.



lauantai 27. huhtikuuta 2013

Täällä ollaan vaan ja virkkailaan ja vähän värkkäilläänkin

Jooh, porukka vähenee ja pidot paranee. Poju meni vuoden vaihteessa armeijan vihreisiin ja muutti samalla pois kotoa. Huoneiden "vaihtoa" ja uudelleen järjestelyä ja sitten hiton kalliin sisustuskärpäsen puraisu. Uutta sohvaa, nojatuolia ja mattoa, uh-huh.

Sit mä päätin haluta, ja trikookude kauppaan mars. Ja sit mä päätin säästää, ostin ne kuteen pusseissa / 3€ kilo. Siinä olikin melkoinen selvittäminen ne virkattavaan kuntoon. Mulla oli monta hyvää ideaa ne ei vaan toimineet. Tein ja purin ja sitä rataa. Kokeilin sitten pelkkiä pylväitä (oikealla) tulikin aika kivan näköistä pintaa ja eiku virkuukoukku sauhuamaan. Kude loppui kesken jo aika alkumetreillä ja oli sen verran painavaa ettei olisi ollut kolmimetrisenä kovinkaan käytännöllinen. Loppupeleissä purkasin tekelettäni ja siitä tuli koiruuden matto. Aina ei voi voittaa mut nyt on koiruuden kiva köllötellä.

Sit mä menin sinne kudekauppaan taas. (Jättirätti Kaarina/Turku) ja en enää säästänyt. Ostin kudetta rullissa 5€ / kilo. Intoo piukeena takaisin kotiin ja virkuukoukku esille. Kuinkas sitten kävikään, se kude oli varmaan jotain 3cm leveää. Vaihtoehtona alkaa väkertää harvanvarresta virkuukoukkua tai puolittaa se kude. Valitsin jälkimmäisen, hullun hommaa..... mut jotenkin se sopii mulle. Lopputuloksena vas.puoleinen matto. Ranteet huutaa apua, mutta mä tahdon on aika hyvä motivaattori.


Muutama kori tuli kans koukuteltua, meikeille ja sutimille. Virkkuukoukuille omansa.


Poju kadotti jo alkuvuodesta sen kihlansa sinne armeijanvihreisiin ja piti tekemän uus. Ihan perusrinkulaa vähän paksummasta materiaalista. Se alkuperäinen muuten löytyi lumien sulattua männä viikolla, hiukan se oli saanut siipeensä.

Murusen "osto"rinkula koki hiljattain äkkikuoleman mentyään ihan soiroksi ja lupulta palasiksi. Mua pyydettiin tekemään uusi. Tälläinen siitä sitten tuli.

Sit tossa olis Sinellin huhtikuun paketti odottamassa tekijäänsä, niin pal tekemist ja nii vähä aikaa. Kuukausi loppuu taas ihan kesken kaiken. Perskuleen aika kun juosta jolkuttaa niin mahottomasti ja minä koitan madella perässä.


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Maaliskuu pikakelauksella

Jestas miten menikin maaliskuu vikkelää ja äkkiä. Ehkä sitä hieman edesauttoi kahden viikon loma Thaimaassa. Ilmat oli mitä ihanimmat ja loma muutenkin varsin onnistunut.
Joka päivä huoneesta löytyi siivoojan jäljiltä toinen toistaan upeampia luomuksia pyyheliinoista.

 Kaksi viikkoa meni vikkelää ja äkkiä. Oli ihanaa, oli lämmintä ja ja ja ja....
Paluu arkeen ja lomatuliaiseksi hitonmoinen flussa.

Sinellin design tiimin maaliskuun paketti oli kotona odottelemassa tekijäänsä.

Räkäpään pää hakkas tyhjää. Paljon korun osia mutta niiden yhteensovittaminen aiheutti pientä tenkkapoota. Pientä sovellsta ja sävellystä niin alkoi koruja syntymään. Osa tarvikkeista jäi kyllä kokonaan käyttämättä.

Aivan ihania nuo pandorahelmet mutta niissä on tosi iso reikä, niin kuin pandorahelmen tyyliin kuuluu.  Kaivoin omista varastosta 1mm ja 1,2mm hopeoitua kuparilankaa. Vääntelin keskelle danish knots solmun ja love knots solmuja 1mm langasta. Ohjeen tapaisen näistä olen joskus laittanut tänne blogiin. Yksi rannekoru ja kaksi kuvaa kun en osannut päättää kumpi olisi enemmän edukseen.


Korvikset aiheutti samaa tenkkapoota helmen ison reiän takia. Kieputtelin 0,4mm hopeoitua kuparilankaa 1mm langan ympärille ja tein niistä pisaran malliset johon laitoin nuo helmet. Koska helmet ei ole täysin identtisiä keskenään niin päätin käyttää korviksiin eripariset helmet.
Korvikset, samaa sukua eri maata. Jälleen kaksi kuvaa.


Perhoshelmistä en keksinyt juurikaan mitään mutta yhdet korvikset sain niistä aikaiseksi. Pätkittyä ketjua ja päihin perhoshelmiä korupiikeillä.

Sinellin blogin puolella samat kuvat ja kaikki tarvikkeet linkkeineen.

Ennen reissua tuli koukuteltua yhdet keväiset tossukat, hiirenkorvalla. Krokotossuista jäi lankanöttöset hollille niin virkkuukoukuttelin mitä sattuu tulemaan.


Onko muut huomanneet blogeissa epämääräisiä "linkkejä" jotka ei oikestaan ole oikeita linkkejä vaan jotenkin ujutettu sivulle ja menee pelisivuistoille / peleihin?? Huomasin tälläisia myös omassa blogissa ja kun tarkastelin tekstejä hallinnan kautta, ei niitä linkkejä siellä ollut?? *Muoks- nyt huomasin että tämä "linkkiongelma" on vaan IE:n selaimella.

Eikä tämä päivityskään sujunut ongelmitta. Erroria ja virheilmoitusta pukkaa.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Virkaten ja tuunaten

Krokotossu koukutti totaalisesti. Lauantai iltana juuri ennen kaupan sulkemisaikaa arposin oranssin ja vihreän 7-veljestä langan välillä. Sunnuntai iltana oli tossut valmiina. Edelliset meni äireelle kun niistä tuli mulle isot, ei pysyneet jalassa. Näitä on sitten muokattu enempi omaan jalkaan sopivaksi

Maanantaina oli vuorossa krokot vol.3 Onni-Klovnin värikimara.
Tossuosa Novitan Isoveljeä ja varsi Viking Odin väri 853.

Virkkuukoukkujen aatelia on Cloverin koukut ja hyvänä kakkosena tulee Prymin softit, jälkimmäiset on muomattavasti edullisemmat. Olen ostanut näitä sitä mukaa erikokoisenena mitä on ollut tarvis.

Ja sitten tuli se ahaa elämämys, tein vanhoihin metallikoukkoihin uunissa kovetavasta askartelumassasta "ergonomiset"pidikkeet. Niihin muovisiin voisi käyttää sitä ilmakuivuvaa massaa.
Sotkin jämävärejä ja niistä tuli mitä sattui tulemaan. Metallipunsseleissa painoin koukun koon pidikkeeseen.

Tätä päivitystä tehdessä tuli mieleen että tämä(kin) on tietty keksitty jo aikoja sitten. Jos maltti olis valttia ja kärsivällisyys hyveeni olisin ajatellut tätä ennen tuumasta toimeen välillä, joka oli tässä tapauksessa noin 5 sekunttia. Meinaan hakusanoilla polymer clay crochet hook, löytyy you tubesta linkki jos toinenkin ohjeisiin. Näistä olisi voinut tehdä hienosti kuvioituja pintoja epämääräisen värisekoituksen sijaan, ei aina voi voittaa : D

lauantai 23. helmikuuta 2013

Neuloosin kourissa

Se on aina jossain vaiheessa talvea diagnoosina neuloosi. Hoitomuotona ainoa mikä tepsii on puikkojen kilistely. Kyllä se stoppi tulee josssin kohtaa vastaa ja vaihtuu fiilikseksi ei voisi vähempää kiinnostaa.

Nää on luokkaa, ei ohjetta, kädet käy, pakko tehdä jotain.
Isot puikot ja Novitan Isoveli lanka. Napintapaiset virkattu.

Serkku vaimoineen sai poikavauvan. Mulla oli ajatuksena tehdä jotku töppöset. Jostain kumman syystä puikoilta kuitenkin löytyi haalari.

Ei menny tämäkään niin kuin strömössä. Mulla oli mielessä malli jonka halusin tehdä. Ja vimmatun etsimisen jälkeen se löytyikin "muutaman" käsityölehden joukosta. Mutta lankaa siihen ei sitten löytynytkään nyt heti ja välittömästi, kiersin turun 4 lankakauppaa ja vastauksena oli ei oota. Yhteen olisi saanut tilaamalla, mutta, mutta, se KaikkiÄkkiiTänneMulleNytJaHeti tunne. Iltasella mieleen pieneeni hiipi että oliskos tuolla kaapin perällä vastaavaa lankaa??? Jei, sitä löytyi ja alkoi uuden mallin hakeminen, mikä löytyikin helposti langan nimellä, Novitan Palma. Ja eiku haalari puikolle. Työ oli hyvässä vauhdissa kun huomasin, yks pikku juttu, ne kerät oli 50g eikä 100g. ÄrriPurriMurinaa, lanka on ollut myynnissä 2007. Huoh!! Kaksi kerää tarvittaisiin vielä. Laiton ostoilmoituksen FB:n lankahamsterit sivulle ja tunnissa oli puuttuvat langat löytynyt!!! Eläköön internetin-ihmemaa!!! Lankoja odotellessa tuli tehnyä ne töppösetkin.

Vauvan haalari, ohje Novita Kevät 2007 lehdestä. Ainoa muutos minkä tein, niin ohjeessa oli tupsut hupussa, neuloin niiden tilalle nallen korvat.

Kun oli saatu haalari puikoilta ulos, oli vuorossa krokotiilitossukat virkaten. Maksullinen ohje.
Langaksi valikoitui ensimmäisenä käteen sattunut vaihtoehto, oli valmiiksi sopivasti hollilla edellisten sukkien jäljiltä. Täytyy tehdä samanlaiset vielä jostain vähän pirtsakammasta väristä.


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Helmikuun DT-paketti

Sinellin helmikuun DT-paketti tulla tupsahti ja yllätys, yllätys se sisälsi korutarvikkeita.

Pari päivää makustelin tarvikkeita ja ihmettelin että mitä niistä tekisi. Eikä mulla ollut kovin selkeää suunnitelmaa mitä niistä oikein syntyy. Otin tarvikkeet eteeni ja mallailin eri helmipareja yhdessä ja erikseen. Mutta sitten kun alkoi syntymään niin ei siinä kauan nokka tuhissut ja kädet räpeltänyt. Nämä isot oranssit helmet on aivan mielettömän herkullisen väriset.

Ekana kaulakoru, etuosa tehty vaijeriin ja takaosa ketjua.

Korvakorut, leikitellen ja vähän rönsyillen.
Sitten vielä toiset korvakorut. Hyvin pelkistetyt, ilman krumeluureja ja härpäkkeitä. Oranssit ihanuus helmet ansaitussa pääosassa. (Sopii allekirjoittaneelle, syystä että yksinkertaiselle ihmiselle yksinkertaisia asioita, vai miten se taas menikään?)
Tarvikelista löytyy linkkeineen Sinellin blogista.