sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Äidille

Tämän kanssa sitten meinasikin tulla jo ihan oikeasti kiire ;) Hipsin eilen illalla noin klo.21.30 yläkertaan korunteko puuhiin. Ja ainut olemassa oleva suunnitelma oli että käytän koruun turkooseja. Siitä se sitten muotoutui tekiessä. Aamulla piti sahata lenkkejä lisää ja koska aikaakin oli "ruhtinaallisesti" niin tein sitten vielä rannekorun settiin ja toiset korvikset. Setti oli valmiina tänään aamupäivällä klo.11.00. Sitten pitikin kiireen vilkkaan mennä kakun koristelu puuhiin.

Ja mullahan ei koskaan karkaa mopo käsistä, ei sitten niin missään muussa kuin kaikissa asioissa =) Niiden pojan synttäreiden jälkeenhän me käytiin siellä Tampesterissa. Kappas vaan, meidän Pappa (mun isä) oli muuttanut Ullan unelmien naapuriin. Sieltä sitten tarttui mukaan "parit" kukkamuotit. Kukkat on tehty vaaleasta marsipaanista ja värjätty punaisella tomuvärillä.

Enkä sitä minäkään jäänyt lahjattomaksi. Sain nää vaalenpunaiset Reiskat ja uuden Dremelin. Vanhasta puuttui tuo kynä osio ja se lisätarvikkeena olisi maksanut lähes yhtäpaljon kuin koko setti.
Posted by Picasa

8 kommenttia:

  1. Komeat korut olet saanut aikaan lyhyessä ajassa.

    Tässähän ollaan melkeen sukua julkkikselle, kun kerran sun isäsi on Ullan liikkeen naapuri. :o ;) Komea kakku ja hiano liljat.

    VastaaPoista
  2. Upea korusetti ja aivan hervottoman uskomattoman hieno kakku! Kyllä äitisi kelpaa, kun on noin taitava tytär. Ja minä olen täällä ihan pode noista sun saamistasi äitienpäivälahjoista. :)

    VastaaPoista
  3. Hienot korut olet tehnyt! Sinähän alotit sentään hyvissä ajoin tekemään noita, ite alotin tekemään äiteelle korvakoruja tänään puolenpäivän maissa..(sain onneksi ajoissa valmiiksi)
    Kakku myös on hieno ja nuo kukat, aivan älyttömän kauniit!

    VastaaPoista
  4. Sä olet saanut mun inhokkiturkoosin näyttämään kauniilta, jopa mun silmissä! Se on hieno ja suuri saavutus, tietäen miten kranttu mä olen.
    Tuota äitienpäivälahjaas podehdin, varsinkin noita reinoja.

    VastaaPoista
  5. KOmeat korut! Itse tein kans äidin korut, samalla kun äiti katsoi televisiota... viimetinkaan jäi. Ja onnistuneet tais lahjat olla...

    VastaaPoista
  6. Hieno on tekemäsi korusetti ja mahkeet lahjat olet kyllä saanut itsekin, varsinkin nuo vaaleanpunaiset reinot on ihan huiput :D

    VastaaPoista
  7. hienot reinot onkin ;D

    -jonzku-

    VastaaPoista