keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Love Knotseja

Viime lauantain Turkulaisen helmitapaamisessa, opeteltiin Love Knots solmuja. Innostuin niitä sitten pitkästä aikaa kotonakin vääntämään. Ekat korvikset, hopeaa ja Swarovskin biconet, sävy topaasi.
Kaulakoru ja korvikset, hopeaa ja puukorallia. Tässä käytiin kova taisto, ihan väkisin oli jos jonkinlaista punaista akaattia ja karneolia tunkemassa koruun, mutta en luovuttanut. Korviskoukut vääntelin lukolliseksi versioksi.
Ja lisää pukkaa, tuloillaan on, solmut vaan loppui kesken. Tarttisko joku kuvallista solmu opastusta? Kun kerran teen lisää solmuja, niin samalla vois kuvata työvaiheet. Tämän kiveksen nimi on hukassa, helmet on ostettu Tampesterin kädentaito messuilta Helmiliinalta. Onkos tää sitä "rutina"kvartsia vai jotain ihan muuta??
Vasemmalla aikaisemmin tekemäni rannekoru, joka oli mulle liian iso ja mun mielestä helmien määrää ei voinut vähentää. Niinpä annoin tämän lahjaksi ja tein itselleni uuden jossa tuo keskiosa on pienempi. Tarkoituksella en katsonut korusta kuvaa, etten tekisi samanlaista. Kuinkas sitten kävikään, eihän se samanlainen ole ja on kuitenkin, värit on täysin käänteisesti edelliseen nähden. Ja korvikset kaveriksi, mikäs mulle sopiskaan paremmin kun tälläiset eripariset. -Nimimerkillä- Toisinaan nuttukin nurinperin-
Posted by Picasa

6 kommenttia:

  1. Tuossa sun rannekorussa näkee niin selvästi sen, miten joku jää alitajuntaan vaikuttamaan. Siis joskus jopa siinä määrin, että kuvittelee keksineensä itse pyörän -- kun on joskus aikaa sitten nähnyt jossain sellaisen kuvan ja se on jäänyt päähän 'kummittelemaan'.

    Knotsit on siistejä ja sopii niin hyvin tuon sinisen puukorallin kanssa.

    VastaaPoista
  2. Ihania. Jos olet niin ystävällinen, että jaat noita ohjeita, täällä olisi yksi innostunut.

    VastaaPoista
  3. Kyllä mielellään saisit laittaa kuvalliset ohjeet; noi on niin kivan näköisiä koruja, että varmaan monia houkuttaa ja koukuttaa ;-D

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihania noi solmut on! *rientää härnää papulokokkia*
    Miks mä oon 200km päässä hopealangasta ja helmistä...
    todella kauniita koruja!

    VastaaPoista
  5. Kivan näköisiä knotseja! Näyttäisköhän ne patinoitunakin kivoilta? ; )
    Rannekorukin on tosi hieno :)

    VastaaPoista
  6. PikkuMyy, juu kopion itse itseäni ;)

    Paula, patinoituna nää vasta näyttääkin hyvältä.

    Ohje tulossa ja lisää knotseja patinoinnilla ja ilman.

    VastaaPoista